Näytetään tekstit, joissa on tunniste nakukakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nakukakku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Marianne-kakku





Kuohkea suklaakakku "Marianne-juustokakku"-täytteellä. Kuorrutteena minttusuklaakastike ja päällä valikoima Fazerin minttusuklaita ja tietenkin Marianne-keksejä. Herkkua!

Leivoin tämän kakun kaverini kolmekymppisille viime keväänä. Täyte oli oikea hitti! Ihan superhyvää! Keksin palaset ja Marianne-rae tuovat kivaa rousketta suutuntumaan.

K-ruoka lehdessä oli keväällä Marianne juustokakun ohje. Muokkasin kakusta oman versioni. Pohjassa käytin tavallisen sokerikakkupohjan luottoreseptiäni, josta tein nyt suklaisewn version.

Tuo resepti ei oikeastaan ole edes resepti vaan "kaava". Tällä kaavalla kakkupohja onnistuu aina - täydellisesti. Ja ihan oikeasti - aina. Nappasin "ohjeen" Masterchef Suomen yhdestä jaksosta, jossa leivottiin kakkuja. Siellä eräs kilpailija käytti kyseistä kaavaa kakun tekemiseen ja kertoi saaneensa ohjeen eräältä kondiittorilta. En siis ota kunniaa kaavan keksimisestä ;).

Resepti ja ohjeet


Täydellinen kakkupohja

Tämä ohje toimii ihan kaikissa kakuissa ei vain Marianne-kakussa. Toimii loistavasti myös gluteenittomista jauhosekoituksista tehtynä!

Munien paino grammoissa x 0,7 = sokerin määrä grammoina ja jauhojen määrä grammoina
Leivinjauheen määrä: 
1-2 munaa, 0,25 tl leivinjauhetta
3-4 munaa 0,5 tl leivinjauhetta
5-7 munaa 1 tl leivinjauhetta
8-10 munaa 1,5 tl leivonjauhetta

Suklaakakun saat kun korvaat osan jauhoista leivontaan tarkoitetulla kaakaojauheella. Suhde on 5 g kaakaojauhetta/muna.

Marianne-kakun pohja

Uuni: 175 astetta


Halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuoka
4 kananmunaa
20 g kaakaojauhetta + vuuan jauhottaminen
0,5 tl leivinjauhetta

  • Pingota leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuuan reunan ja pohjan väliin. Voitele vuoka. Jauhota kaakaojauheella.
  • Riko ja puunnitse munat vatkausastiaan. Kerro munien grammamäärä kaavan mukaisesti 0,7 ja saat sokerin määrän. Punnitse sokeri munien kanssa vatkauskulhoon. Vaahdota kuohkeaksi. Varo vaahdottamasta liikaa. Vaahdotus on sopiva kun vatkaimesta putoava taikina muodostaa juuri ja juuri kuvion kulhossa olevan taikinan pintaan. Jos vatkaat liikaa kakku lässähtää.
  • Punnitse ensin tarvittava määrä kaakaojauhetta ja vähennä tämä määrä tarvittavasta jauhojen määrästä. Sekoita sekaan leivinjauhe. Siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon ja sekoita varoen tasaiseksi.
  • Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 30-35 min. riippuen uunisi tehokkuudesta. Kakku on kypsää kun se irtoaa reunoilta ja/tai tuntuu kimmoisalta. 
  • Anna kakun jäähtyä täysin ennen leikkaamista ja täyttöä. 
Vinkit! Voit tehdä kakun jo edellisenä päivänä. Kakkupohja sopii myös pakastettavaksi. Rakenne ei kärsi.


Täyte

2/3 pss Marianne rakeita
0,5 pkt Marianne keksejä ( n.175 g)

4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

0,5 tl piparminttu-uutetta (esim. Steenbergs. Saa Luontaistuotekaupoista, esim. Life)
0,5 dl sokeria

2 rkl maitoa
2 liivatelehteä

  • Rouhi Marianne rakeet karkeaksi rouheeksi. Jos pidät pienemmästä rouheesta voit käyttää suoraan Marianne-crush pussillisen.
  • Rouhi Marianne keksit karkeaksi rouheeksi. Käytä tähän veistä. Monitoimikoneet jauhavat keksit liian pieniksi. 
  • Yhdistä ja jätä odottamaan.
  • Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöinen tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi.
  • Lisää täytteeseen sokeri ja piparminttu-uute.
  • Lisää pehmentyneet liivatelehdet kuumaan maitoon ja sekoita. Ota muutama kauhallinen täytettä erilliseen kulhoon ja sekoita siihen liivate-maito seos. Yhdistä liivatetta sisältävä täyte loppuun täytteeseen. Näin tekemällä vältät "liivaterihmojen" muodostumisen.


Kostutus

1,5 dl maitoa
2 rkl kaakaojuomajauhetta


Kakun kokoaminen

  • Vuoraa käyttämäsi kakkupohjan reuna leivinpaperisuikaleella, jonka korkeus on reilu 10 cm. Näin saat koottua korkean kakun ja reunasta tulee siistimpi. Kokoa kakku suoraan tarjoiluastiaan tai kakkualustalle.
  • Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Käytä osat käänteisesti, päällisestä tulee pohja ja pohjasta päällinen.
  • Aseta alimmainen kakkupala renkaan sisään, kostuta ja laita päälle puolet täytteestä. Laita keskimmäinen kakkupala - kostuta - loppu täyte. Päälle viimeinen kakkupala ja kostuta.
  • Käännä mahdollisesti reunasta yli tulleet leivinpaperinpalat kakun päälle ja laita rengasvuuan pohja ja paiston aikana käytetty leivinpaperi kakun päälle "kanneksi". Näin saat tasaisemman kakun. Voit laittaa vaikka jotain kevyttä päälle painoksi, esim. rahkapurkki tms.
  • Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. 

Kuorruttaminen ja koristelu

Minttusuklaakastike

1 dl vispikermaa
30 g tummaa suklaata 
70 g minttukrokanttisuklaata
15 g voita

  • Laita pilkottu suklaa ja vispikerma paksupohjaiseen kattilaan. Sekoittele ja anna sulaa miedolla lämmöllä. Kun suklaa on sulanut, poista kattila liedeltä ja sekoita sekaan voi. Jos käytät suolatonta voita lisää hippunen suolaa kastikkeeseen. 
  • Anna kastikkeen hieman jäähtyä ennen kuin kaadat sen kakun päälle. Voit kaataa kastiketta ensin keskelle vähitellen ja lusikan avulla valuttaa kastiketta kakun reunoja pitkin.

Koristeluun

  • Marianne keksejä
  • Fazermint-konvehteja ja/tai patukoita
  • Pätkistä paloina ja patukoina
  • Marianne rakeita
  • Tummasuklaa hippuja

torstai 16. kesäkuuta 2016

Pannarikakku mökillä



Mietitkö jo, mitä tarjota juhannuspöydässä jälkiruokana? Tässä vaihtoehto, joka onnistuu ilman uunia. Liesikään ei ole välttämätön! Tarvitset vain nuotion ja valurautapannun ;).

Juhannuksena meidän pöydässä pitää olla kakku. Lapsena juhannus vietettiin monesti pohjoisessa isovanhempieni luona. Siellä mummin kanssa leivottiin mansikkakakku sen kummempia kursailematta. Mansikoita ja kermaa väliin, sama satsi päälle. Porukkaa oli yleensä sen verran paljon, että piti olla nopea, muuten jäi ilman kakkua! Tämän kakun voit valmistaa silmämääräisesti syöjämäärän mukaan ;).

Pannarikakku


Reissun päällä ilman keittiötäkin voi leipaista kakun kun käyttää vähän mielikuvitusta. Tavalliset mökkivälineet riittävät tämän kakun tekemiseen vallan mainiosti. Et tarvitse edes uunia! Etkä välttämättä liettäkään! Grillinuotio ja valurautainen paistinpannu on loistovaihtoehto pannukakkujen paistamiselle.

Kuvan kakku on meidän juhannuskakkumme viime vuodelta. Kuvan versio on gluteeniton, mutta sama ohje käy myös tavallisille jauhoille. Marjat ovat niitä, mitä Pellon S-marketista sattui tuolloin löytymään ;). Jos haluat päästä helpolla - tai mökkivälineistäsi ei löydy vispilää - laita väliin Valion vaniljarahkaa!

Resepti


4 dl jauhoja (vehnäjauhoja/gluteenitonta jauhoseosta)
3 rkl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
3 dl maitoa 
2 kananmunaa
3 rkl öljyä tai voita

1 prk kermaa, kuohua tai vispiä, maitopohjaista tai kasvirasvaa, ei ole niin justiinsa ;)
250 g rahkaa (pehmeän kanssa et tarvitse niin palon sokeria)
0,5 vaniljatankoa (jotain luksusta!)
2 rkl sokeria
Mansikkahilloa
Marjoja 

Ohje

  • Sekoita kuivat aineet keskenään.
  • Lisää kananmunat ja maito.
  • Sekoita tasaiseksi.
  • Paista pannulla kypsäksi. Hyvällä paistinpannulla et tarvitse lainkaan rasvaa! Jos paistat valurautaisessa pannussa liekin päällä suosittelen käyttämään tilkan öljyä tai nokareen voita. Pannukakun voi kääntää kun pintaan nousseet ilmakuplat ovat suurimmaksi osaksi puhjenneet. Kurkkaa paistopintaa välillä, ettei pannnari tummu liikaa.
  • Anna pannukakkujen jäähtyä. Sillä välin ehdit huuhdella marjat (vaikka tunturilta tulvivassa lähdevedessä, kuten minä tämän kakun kohdalla ) ja vatkata kerman. Pilko isompia marjoja pienemmäksi.
  • Lado pannukakkuja, hilloa, kermarahkaa ja marjoja päällekkäin niin monta kerrosta kuin uskallat ;). 
  • Nauti kakusta ja kesästä ja ystävistä ;).


Alempana muita kakkuvaihtoehtoja juhannuspöytään.



Ohje julkaistu aiemmin blogissani täällä ->

Ohjeessa olevan valkosuklaaganachen voit jättää pois
ja laittaa kakun väliin ja päälle marjoja mielesi mukaan :).











Mansikka-raparperikakku


Raparperi ja mansikka ne yhteen soppii! En osannut päättää leivonko mansikkakakun vai raparperipiirakan niin yhdistin ne molemmat :D.

Ensimmäisistä raparpereista leivon aina raparperipiirakan isomummini reseptillä. Pari viikkoa sitten tämä hetki oli käsillä ja löysin kauppareissulla myös ensimmäiset mansikat. Sitten iski dilemma - mitä mä leivon! Tehenkö raparperipiirakan - niinkuin olin suunnitellut - vai hetken huumassa kauppareissulta mukaan nappaamistani mansikoista kakun? Hetken pohdittuani mieleeni nousi hullu idea... Yhdistän ne molemmat! Ja voi että ne maistuivat hyvältä yhdessä :D.

Resepti


4 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g voita

n. 1 litra paloiteltua raparperia

1 dl vettä
3 rkl sitruunan menhua
2 rkl sokeria

250 g Valion vaniljarahkaa
1 prk Vispikermaa
1 litra tuoreita mansikoita


Ohje



  • Valmistele kaksi halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuokaa. Pingota leivinpaperi pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoka.
  • Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Jos vaahdotat liikaa, pohjan mehevyys kärsii.
  • Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja hieman jäähtynyt sulatettu voi vuorotellen taikinaan.
  • Kaada taikina kakkuvuokiin.
  • Ripottele päälle raparperin palat.
  • Paista kakkuja 175 asteessa n. 35-40 min.
  • Anna pohjien jäähtyä kunnolla ennen täyttöä.
  • Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
  • Sekoita joukkoon vaniljarahka.
  • Kostuta kakunpalat vesi-sitruunanmehu-sokeri liemellä.
  • Levitä puolet rahkaseoksesta kakun täytteeksi.
  • Pilko puolet mansikoista kakun täytteeksi.
  • Laita loput rahkaseoksesta ja mansikoista huolettomasti kakun päälle. Koristele halutessasi tomusokerilla ja luonnon syötävillä kukilla esim. orvokki tai maahumalan kukka. Loppukesästä myös horsman kukat ovat saatavilla.
Helpommalla pääset kun paistat kakun uunipellillä piirakaksi (200 astetta n. 30 minuuttia), leikkaat sen puoleksi ja ladot täytteet väliin ja päälle. Jos haluat korkeamman kakun ja leikkaat piirakan neljään osaan, niin tuplaa täytteen ja mansikoiden määrät.


maanantai 16. toukokuuta 2016

30-vuotiaan överikakku


Överikakkua 30-vuotiaalle! Täyteläistä suklaakakkua täytteenä suolakinuskimoussea, suklaahippuja ja paahdettuja maapähkinöitä. Päällä suolakinuski-ganachea sekä suolakinuskilla maustettu sveitsiläinen marenkivoikreemi... Ja temperoidusta suklaasta tehdyt purjeet. Näistä oli siskoni syntymäpäiväkakku tehty.

Tämän tyyliset kakut on mun juttu. Näistä pidän eniten. Sokerimassakakutkin ovat kivoja, mutta nämä "överimäiset nakukakut" tuntuvat nyt eniten omalta - ainakin tällä hetkellä ;).

Mietin kakun tyyliä pitkään. Ajatuksissa oli musta kakku, jossa punaisia ja mustia ruusuja ja paljon mustaa kimalletta. Tai sitten "sugar scull" kakku yksityiskohtaisilla koristeilla. Sitten kysyin, mitä toiveita siskollani oli kakun maun suhteen ja suklaatahan sen olla piti :D. Sitten päähäni muodostui kuva "överikakusta", jossa olisi suuret kultaa kimaltelevat purjeet ja makuna snickers-tyylinen yhdistelmä.

Kakkupohjan tein lapsuutemme lempisuklaakakkua mukaillen. Äitimme leipoi usein "makaokakkua" kun olimme ipanoita. Makaon sijaan äiti käytti tuolloin O´boy -kaakaojauhetta. Pelkällä kaakaojauheella tehtynä kakusta tuleekin lasten suosikki ja aika makea, joten korvasin puolet kaakaojauheesta leivontaan tarkoitetulla kaakaojauheella (esim. Fazer cacao). Mausta tulee tummempi aikuiseen makuun. Vaihdoin myös sokerin fariinisokeriin, jolloin kakusta tuli entistä mehevämpi! Äiti leipoi kakun aina kuivakakkuvuokaan, mutta nyt halusin käyttää ohjetta täytekakkuun - ja kyllä se siihen sopikin loistavasti! Tästä taitaa tulla uusi suosikkini suklaakakkuihin :D.

Tässä siis tuunatun "Makaokakun" ohje

"Makao kakku"



200 g voita
2 dl fariinisokeria

3 kananmunaa

1 dl maitoa

3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojuomajauhetta
1 dl kaakaojauhetta (esim. Fazer cacao)
1 tl espressojauhetta
2 tl leivinjauhetta



  • Vaahdota voi ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Lisää munat yksitellen, vatkaten voi-sokerivaahtoon.
  • Lisää vuorotellen maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. 
  • Kaada voideltuun kuivakakkuvuokaan.
  • Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
Huomio: Ohje on kuivakakkuvuokaan. Jos haluat tehdä överikakun niin tuplaa ohje ja paista kakut kahdessa erässä, kahdessa 20 cm halkaisijaltaan olevassa irtopohjavuuassa 25 minuuttia. Näin saat neljä kakkupohjaa.

Kakku maistuu hyvältä sellaisenaan, mutta sopii mainiosti myös täytekakkujen pohjaksi. Etenkin jos pidät täyteläisistä suklaakakuista ;). 

Yksinkertaisemman överikakun saat käyttämällä kakun täytteenä ja kuorrutteena suolakinuski-ganachea, jonka ohjeen löydät täältä ->. Ripottele päälle paahdettuja maapähkinöitä ja Snickers- ja Mars -patukan palasia. Omnomnomnom...






perjantai 22. huhtikuuta 2016

Hedelmäkakku marenkikuorrutteella


Raikas hedelmäkakku marenkikuorrutuksella - niin hyvää! Ja melkein näyttää terveelliseltä ;).

Tein tämän kakun kaksivuotiaan pikkuneidin syntymäpäiville. Toiveena oli jotain raikasta ja hedelmäistä, mutta muuten sain vapaat kädet. Mielessäni on jo pitkään ollut hedelmäinen "överikakku". Tässä oli sopiva hetki toteuttaa tuo ajatus. Näin keväällä raikkaat, värikkäät hedelmät piristävät harmaampaakin päivää ja antavat uskoa tulevasta, lämpimästä kesästä :).

Kakkupohjaa maustoin vaniljalla, jota pyöräytin Dr. Oetkerin vaniljamyllystä, on muuten tosi kätevä! Kostutukseen käytin maitoa, johon laitoin vaniljauutetta ja sokeria.
Täytteenä on itsetehtyä sitruunatahnaa. Sen tekeminen on melko vaivatonta ja se päihittää kaupan purkkitavaran mennen tullen. Olen kerran ostanut "lemon curdia" kaupasta ja se oli aivan kaameeta... Niissäkin on toki eroja... Mutta miksi ostaa kaupasta kun voi tehdä itse ;).

Sitruunatahnan lisäksi täytteenä on tuorejuustomoussea, johon pyöräytin taas vaniljaa myllystä, ja ripottelin runsaasti appelsiinin lohkoja ja granaattiomenaa.

Kakun kuorrutteena on valkosuklaaganachea ja sveitsiläistä marenkia. Koristeluun käytin mangoa, kiiviä, granaattiomenaa ja mansikoita. Appelsiinia en laittanut kakun päälle, koska marenki olisi vettynyt.

Marengin ruskistin pienellä kaasupolttimella, jonka siippani löysi minulle Motonetistä, juu-u, sieltä. Ei sitä koskaan tiiä, mistä löytää leivontatarvikkeita ;).

En ollut aikaisemmin ruskistanut marenkia, mutta helppoahan se oli. Pitää vain löytää kohta, jossa liekki ruskistaa marengin, mutta ei polta sitä. Marengin pinnasta tulee myös hitusen rapsakka ja mausta tulee paahteinen. Oikein hyvää :).

Jaan teille nyt käyttämäni sitruunatahnan reseptin. Resepti on Martha Stewartin kirjasta Suuri leivonnan käsikirja. Puolitin ohjeen, koska harva tarvitsee kerralla melkein 5 dl sitruunatahnaa... Ellet sitten ole tekemässä sitruunamarenkipiirakkaa. Ylijääneistä valkuaisista voit tehdä vaikka marengin kakun päälle :).

Sitruunatahna - Lemon curd

n. 2,5 dl valmista tahnaa

Huom! Digitaalinen lämpömittari helpottaa tekemistä, mutta ilmankin pärjää.


4 munan keltuaista
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
0,75 dl vastapuristettua sitruunan mehua (n. 1,5-2 sitruunaa)
1 dl sokeria

70 g kylmää voita, pieninä paloina


  • Sekoita paksupohjaisessa kattilassa keltuaiset, sokeri, sitruunankuoriraaste ja sitruunanmehu. Vispilä on tässä hyvä.
  • Kuumenna seosta kohtalaisella lämmöllä 8-10 minuuttia. Sekoita koko ajan, myös reunoilta, ettei kananmunasta tule kokkelia ;).
  • Poista kattila liedeltä kun digitaalinen lämpömittari näyttää 80 astetta. Jos sinulla ei ole digitaalista lämpömittaria, kasta puukauha sitruunatahnaan ja vedä sormella viiva kauhan pyöreälle puolelle. Jos viiva jää selkeästi näkyviin niin tahna on valmista.
  • Lisää kylmä voi nokare kerrallaan sitruunatahnaan. Sekoita koko ajan.
  • Halutessasi voit siivilöidä tahnan, jolloin pääset eroon sitruunankuorista.
  • Laita tuorekelmu tahnan päälle siten, että kelmu koskettaa sitruunatahnaa. Näin tahnaan ei muodostu kuorta sen jäähtyessä.
  • Siirrä tahna kylmään jähmettymään, vähintään tunniksi.
  • Valmis tahna on lusikoitavan kiinteää. 
  • Käytä kakun täytteenä, maustamattoman jogurtin kanssa, vaniljajäätelön kera, maustamaan marenkivoikreemiä tai pakasta.


Sveitsiläinen marenki - kuuma marenki


Marengin teossa on hyvä muistaa, että valkuaisten seassa ei tule olla yhtään keltuaista, koska silloin valkuaiset eivät vaahtoudu kuohkeaksi. Kannattaa siis olla tarkkana erotteluvaiheessa :).

Tämä on vanha "ohje", jota olen käyttänyt aina. En edes muista, mistä olen sen napannut, mutta se toimii hyvin sekä kuuma marengissa että tavallisessa marengissa. 

1 valkuainen + 3 rkl sokeria

  • Laita valkuaiset kuumuutta kestävään kulhoon sokerin kanssa. 
  • Aseta kulho tiiviisti poreilevan vesikattilan ylle ja vatkaa yhtäjaksoisesti kunnes lämpömittari näyttää 71 astetta.
  • Poista kulho vesihauteen päältä ja jatka vatkaamista kunnes marenki on kuohkeaa ja kiiltävää.
  • Pursota tai lusikoi huolettomasti kakun päälle.
  • Halutessasi voit ruskistaa marengin pienellä kaasupolttimella. Ruskistamaton marenki on tahmeaa ja ruskistettu pinta ei. Tämä kannattaa huomioida koristeiden laitossa. Ruskistetun marengin pinnasta pienet koristeet, kuten nonparellit, kimpoavat pois. 
Kuuma marengista voit tehdä myös kuivattuja marenkeja uunissa. Pursota tai lusikoi marenkia leivinpaperille ja kuivata marenkeja 75-90 asteisessa uunissa 0,5-2 tuntia riippuen marengin koosta ja paksuudesta. Ohuet marenkiliuskat voivat kuivua reilussa puolessa tunnissa.
Marengit voivat ruskistua jos uuni on liian kuuma. Ruskistuneet marengit voi kuitenkin vielä syödä, niissä on hieman paahteisempi maku ;).

Kuuma marengilla voit kuorruttaa myös muffineita! 

Tässä kakussa toimii kuitenkin parhaiten ruskistettu kuuma marenki. Omnom :)






torstai 5. marraskuuta 2015

Paholaisen kakku suolakaramelli-ganachella




Snickers-suklaapatukan rakastajille ja isänpäiväksi! Tuhti suklaakakku, jonka täytteenä ja kuorrutuksena on suolakaramelli-ganachea ja paahdettuja maapähkinöitä. Kerrassaan syntisen herkullista :D.

Vuosi sitten tein tätä kakkua vielä "syntisempänä" mieheni syntymäpäiville. Silloin leivoin kakun levykakkuna ja päälle tuli itsetehtyä suklaavanukasta. Ai että... se vasta olikin hyvää. Jospa kokeilisinkin sitä uudestaan... mmmm...

Tämä kakku leivottiin mieheni siskon syntymäpäiville. Luulin tehneeni reilun kakun, mutta hyvinhän se hupeni jo ensimmäisen "vieraskatraan" toimesta :).





Paholaisen kakku


150 g tummaa suklaata
150 g ranskankermaa
175 g fariinisokeria

125 g voita
2 dl ruokokidesokeria
2 kananmunaa

4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (esim Fazer)
1 tl ruokasoodaa

1,75 dl huoneenlämpöistä vettä
1 tl vaniljauutetta (tai puolikkaan vaniljatangon siemenet sokeriin sekoitettuna, siemenet erkanevat paremmin toisistaan)


  • Laita paloiteltu suklaa, fariinisokeri ja ranskankerma paksupohjaiseen kattilaan. Sekoita ja anna sulaa pienellä lämmöllä välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hieman.
  • Vaahdota voi ja ruokokidesokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan.
  • Kaada jäähtynyt suklaaseos voi-sokeri-muna seokseen. Sekoita.
  • Yhdistä kuivat aineet keskenään, siivilöi.
  • Yhdistä vesi ja vaniljauute.
  • Lisää kuivat aineet ja neste vuorotellen taikinaan.
  • Sekoita tasaiseksi.
  • Jaa taikina kolmeen (voideltuun ja kaakaojauheella jauhotettuun) halkaisijaltaan 20 cm vuokaan ja paista 175 asteessa 25 min.
  • Anna kakkujen jäähtyä ainakin 5 min. ennen kumoamista.


Suolakaramelli-ganache


5 dl kuohukermaa
5 dl fariinisokeria

250 g tummaa suklaata
50 g voita
0,5 tl suolaa (esim Maldon)

  • Keitä kerma ja fariinisokeri kinuskiksi paksupohjaisessa kattilassa. Anna kiehua kevyesti 20-25 min. Kinuski on valmista kun Se muodostaa selkeän pallon kylmässä vedessä.
  • Ota kattila pois liedeltä ja lisää pilkottu suklaa, voi ja suola. Sekoittele tasaiseksi. 


Paahdetut maapähkinät


250 g kuorettomia maapähkinöitä

  • Paahda pähkinöitä muutama minuutti kuivalla paistinpannulla, kohtalaisella lämmöllä. Anna pähkinöiden saada hieman väriä, mutta varo palamista.


Kokoaminen


  • Kokoa kakku rengasvuokaan, jonka korkeus on 10 cm. (Onnistuu myös ilman vuokaa, mutta lopputuloksesta tuleerustiikkisempi, joka ei välttämättä ole huono juttu.) 
  • Kaada ensimmäisen kakkupohjan päälle 1/3 osaa suolakaramelli-ganachesta. 
  • Ripottele päälle 1/3 paahdetuista pähkinöistä. 
  • Laita päälle toinen kakkupohja ja toista. 
  • Kun viimeinen kakkupohja on laitettu kakun päälle kanneksi, anna kakun jähmettyä jääkaapissa noin tunti ennen kuorruttamista.

Kuorrutus ja koristelu 

  • Kuorrutusta voi hieman notkistaa lämmittämällä ja tarvittaessa voi lorauttaa tilkan kermaa jos kuorrute on jähmettynyt.
  • Valuta kuorrute kakun päälle ja koristele esim. paahdetuilla maapähkinöillä.

  • Sokerista tehdyt koristeet: Sulata sokeria kuumalla kuivalla pannulla. Anna sokerin sulaa itsekseen, älä sekoittele. Anna sokerin saada tumma meripihkan väri, mutta varo palamista. Kaada sulanutta sokeria leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja levitä lastalla ohueksi. Halutessasi voit ripotella strösseleitä päälle.

  • Koristeluun sopii maapähkinöiden lisäksi Snickers-patukan palaset, ISOINA lohkoina, huolettomasti aseteltuina .


HUOM
Kakun voi tehdä myös kahteen halkaisijaltaan 24 cm vuokaan. Tällöin kakkuja paistetaan 30 min. Itse pidän korkeista kakuista, mutta harvalta löytyy kotoa kolmea samankokoista vuokaa. Olen testannut, että taikinan voi paistaa myös kolmessa tai kahdessa erässä samaa vuokaa käyttäen. Ja hyvin onnistui :).




tiistai 11. elokuuta 2015

Mustaherukka-suklaakakku




Viime äitienpäivänä leivoin ensimmäisen kerran tämän kakun. Tein kakun juuri niin kuin minä halusin sen - olihan äitienpäivä :). 

Olen monesti tehnyt paholaisen suklaakakkua ja se onkin ihanan suklainen, mutta nyt halusin mukaan myös jotain raikkaampaa. Suklaa ja vadelma on klassinen yhdistelmä ja sekin kävi mielessäni, mutta sillä hetkellä pakkanen tursui mustaherukoita, joten päädyin niihin. Ja loistava kombo tuli myös näistä!

Sekoitellessani aineksia, halusin vain saada maut kohdilleen määristä niin piittaamatta ja täytettä tulikin melkein... öhöm... kolmen kakun verran :D. Muutama päivä syötiin lasten kanssa mustaherukkarahkaa :P. Nyt jätin täytteestä rahkan pois ja siitä tuli ihanan pehmeää - rasvaisempaa, mutta väliäkö tuolla... :D

Osallistuin tällä kakulla myös Dr.Oetker Suomen keväällä järjestämään "Leivo ja koristele"-kilpailuun. Kakkuni pääsikin finalistiksi sarjassa "Tätä leivonnaista mekin haluaisimme maistaa"! Wuhuu! Finaalipaikka oli hieno juttu, mutta onni ei suosinut palkintoon saakka. 

Moneen kertaan mietin, että tämä kakku tulisi tehdä uudestaan, mutta aina olikin jotain muuta, mitä halusin kokeilla. Sitten poikani syntymäpäivillä mahdollisuus tuli eteen. Mustaherukoiden kausi on juuri alkamassa, joten parempaa hetkeä tälle kakulle saa hakea :).

Halusin kuitenkin tehdä koristelun aivan uudestaan. Liityttyäni keväällä Instagramiin löysin erään kotileipurin, joka teki ja tekee edelleen aivan upeita kakkuja (@cakesbycliff, www.cakesbycliff.com). Ihastuin hänen tyyliinsä koristella kakkuja ja halusin kokeilla samaa.
Tuloksena syntyi hienoin kakkuni tähän mennessä - ainakin omasta mielestäni :). Teknisesti tuli myös lisää haastetta, koska suklaapurjeen tekemiseen tarvittiin temperoitua suklaata ja aikasemmat kokeiluni olivat menneet mönkään ilman digitaalista lämpömittaria. Nyt sekin löytyi kaapista ja uskaltauduin kokeilemaan!



Suklaan temperoiminen oli haastavaa puuhaa, mutta onnistuin! Tein suklaapurjeita yön pimeydessä ja silmät ristissä, joten niistä ei valitettavasti ole vaihekuvia. Temperoituani suklaan levitin sitä lastalla leivinpaperille ja asettelin leivinpaperin hedelmäsosepurkin päälle (lähin tavara, joka hyllystä sattui käteeni). Koetin asetella paperin siten, että suklaaseen tulisi paljon "kurveja". Ja mielestäni onnistuin kivasti. Ennen kakun koristelua sivelin suklaapurjeet vielä puuterimaisella kultavärillä.




Kakkuun tuli myös syötäviä kukkia, joista osan napsin omista penkeistäni ja osan läheisen pallokentän reunoilta. Kakun päällä on myös elintarvikevärillä värjättyä voikreemiä, nonparelleja, vadelmia ja kultajauheella siveltyjä kirsikoita.

Resepti ja ohjeet ovat kakun alkuperäiseen muotoon.

Resepti ja ohjeet


Pohja

Uuni 175 astetta.

110 g tummaa suklaata
150 g ranskankermaa
175 g fariinisokeria (2,5 dl)

115 g voita huoneenlämpöisenä
2,25 dl ruokokidesokeria

2 kananmunaa

4,5 dl erikoisvehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (leivontaan tarkoitettua, esim. Fazer tai VanHouten Cacao)
1 tl ruokasoodaa

1,75 dl huoneenlämpöistä vettä
1 tl vaniljauutetta

  • Valmistele kolme halkaisijaltaan 20 cm olevaa irtopohjavuokaa. Pingota leivinpaperi pohjan päälle ja voitele vuoka huolellisesti.
  • Mittaa pilkottu suklaa, fariinisokeri ja ranskankerma paksupohjaiseen kattilaan.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi.
  • Sekoita vesi ja vaniljauute keskenään.
  • Sulata kattilassa olevat suklaa, ranskankerma ja fariinisokeri miedolla lämmöllä. Sekoita välillä. Kun seos on tasaista nosta jäähtymään.
  • Vaahdota huoneenlämpöinen voi ruokokidesokerin kanssa.
  • Lisää kananmunat yksi kerrallaan. Jos käytät yleiskonetta, kaavi taikina kulhon pohjalle munanlisäyksien välissä.
  • Lisää muutama teelusikallinen kuivia aineita ja vatkaa kuohkeammaksi.
  • Lisää loput kuivat aineet vuorotellen vesi-vaniljauutteen kanssa.
  • Sekoita tasaiseksi.
  • Annostele taikina kolmeen vuokaan ja paista 175 asteessa n. 25 minuuttia. Kakku irtoaa vuuan reunoilta kun se on kypsää. Anna jäähtyä vuuissaan ainakin 5 minuuttia ennen poistamista vuuista.

Täyte

150 g mustaherukoita (pakasteet käyvät myös)
2,5 dl Flora vispiä
1 dl sokeria
1 tl vaniljauutetta
2 liivatelehteä (anna liota kylmässä vedessä pakkauksen ohjeen mukainen aika ennen käyttöä)
2 rkl mustaherukkamehua (tai vettä)


  • Jauha mustaherukat monitoimikoneessa sileäksi soseeksi. Jätä odottamaan. 
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. (n.5-10 minuuttia, riippuen valmistajasta)
  • Vaahdota vispikermasta löysä vaahto.
  • Lisää sokeri ja vaniljauute ja vatkaa napakammaksi vaahdoksi.
  • Lisää mustaherukkasose ja sekoita tasaiseksi.
  • Ota noin neljäsosa seoksesta erilliseen kulhoon. (Tähän sekoitetaan "liivateliemi".)
  • Lämmitä mikrossa 2 rkl vettä - Liota tähän liivatelehdet.
  • Sekoita liivateliemi erillisessä kulhossa olevaan täytteeseen. Yhdistä liivatetta sisältävä täyte loppuun täytteeseen.
  • Maista ja lisää halutessasi sokeria.

Kakun täyttäminen

  • Leikkaa kakkupohjat tasaisiksi. (Tämä on "hifistelyä", mutta kakun leikkauspinnasta tulee siistimpi ja täytettäkin mahtuu enemmän :D).
  • Aseta ensimmäinen kakkupohja säädettävään kakkuvuokaan (korkeus vähintään 10 cm. Vuoraa vuoka leivinpaperilla, jotta saat kakun siististi irti kokoamisen jälkeen).
  • Lisää päälle puolet täytteestä.
  • Laita toinen kakkupohja ja siihen päälle loput täytteestä.
  • Aseta viimeinen kakkupohja kanneksi ja anna kakun hyytyä kylmässä ainakin 4 tuntia ennen vuuan poistamista ja kakun koristelua.


Kuorrutus / ganache ja koristelu


1 dl kermaa (kiehautuksen kestävää, ei siis vispiä)
100 g tummaa suklaata
25 g voita
ripaus suolaa
tuoreita marjoja

  • Lämmitä kerma kattilassa kiehumispisteeseen.
  • Poista kattila liedeltä ja lisää pilkottu suklaa. Sekoita tasaiseksi.
  • Lisää pilkottu voi ja sekoita tasaiseksi.
  • Levitä ganache kakun päälle. Aloita keskeltä ja levitä varovasti reunoille. Valuta tipoittain reunoille, jotta saat kuorrutteen valumaan kauniisti. Tässä voit käyttää jotain apuvälinettä, esim. levityslastaa.
  • Asettele ganachen päälle tuoreita marjoja esim. mustikoita, mansikoita, vadelmia ja karhunvatukoita. Ja tietenkin mustaherukoita :D.






keskiviikko 5. elokuuta 2015

Hunajainen persikka-vadelmakakku





Harvemmin löydän leivontainspiraatiota lastenkirjoista, mutta tämä resepti on saanut innoituksensa sieltä :D.

Luin tyttärelleni Nalle Puhin tarinalipas -kirjaa iltasaduksi. Yhdessä tarinassa Puh ja hänen ystävänsä leipovat kakkua, johon tulee hunajaa - luonnollisesti kun Puh on leipomassa. Satua lukiessani mietin samalla, että ompas herkullisen kuuloinen kakku ja harmittelin kun aineiden määrää ei sadussa mainittu. Olen minäkin... Luen lapselleni iltasatua ja mietin vain reseptejä :D.

Kuinka ollakkaan! Sadun loputtua seuraavalla sivulla oli ohje Hunajakakkuun! Testasin kirjassa ollutta reseptiä pariinkin kertaan, mutta tulos ei ollut niin hyvä kuin olisin halunnut. Siksi kehittelin koko kakun uudestaan. Jäljellä on vain tuo Puhin ihannoima hunaja :). Kakun pohja on muunnelma Maku-lehden Victorian Sponge -kakusta.


  • Kakkupohja on tiiviimpi, kuin tavallisella sokerilla tehty. Erilainen, mutta oikein maukas.
  • Appelsiininkukkahunaja ja aitovaniljajauhe löytyvät ainakin isommista ruokakaupoista. 
  • Aitovaniljajauheen voit korvata puolikkaan vaniljatangon siemenillä. Sekoita vaniljatangon siemenet veitsen kärjellä painaen teelusikalliseen palmusokeria. Näin saat siemenet irtoamaan toisistaan, eivätkä ne jää paakuiksi taikinaan.



Resepti ja ohjeet


Pohja


175 g voita
1,5 dl palmusokeria
3 rkl appelsiininkukkahunajaa
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl tl leivinjauhetta
0,5 tl aitovaniljajauhetta

  • Valmistele kaksi halkaisijaltaan 20 cm olevaa kakkuvuokaa. 
  • Mittaa rasva ja sokeri sekoituskulhoon. Mittaa kuivat aineet ja sekoita keskenään.
  • Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi.
  • Lisää hunaja ja sekoita.
  • Lisää munat yksi kerrallaan muna-sokerivaahtoon. Jos käytät yleiskonetta, kaavi kulhon reunoille jäänyt taikina keskelle kulhoa jokaisen "munan lisäyksen" välissä. Munien lisäämisen jälkeen olen lisännyt muutaman teelusikallisen kuivia aineita ja vatkannut taikinaa yleiskoneella kunnes taikina on kuohkeaa.
  • Lisää loput kuivat aineet ja kääntele joukkoon. Älä vaivaa, ettei taikinaan muodostu sitkoa.
  • Jaa taikina kahteen kakkuvuokaan.
  • Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes kakku on kypsää. Kakku tuntuu kimmoisalta ja taikina irtoaa vuuan reunoista.

Täyte ja koristelu


2 persikkaa
2 rkl palmusokeria
25 g voita

  • Puolita persikat, poista kivet ja pilko kaksi persikkaa pienemmiksi paloiksi.
  • Laita persikat kulhoon palmusokerin kanssa maseroitumaan muutamaksi minuutiksi. 
  • Tällä välin sulata voi pannulla ja lisää palmusokerilla maseroidut persikat. 
  • Paista persikoita muutama minuutti, että ne hieman "antautuvat". Jos käyttämäsi persikat ovat ihania - täydellisen kypsiä ja mehukkaita - niin pieni pyöräytys pannulla riittää. Jos persikat taas ovat "ei niin ihania ja täydellisiä" niin paista niitä hiukan pidempään kunnes ne hieman pehmenevät, mutta säilyttävät edelleen muotonsa.
  • Laita persikat kulhoon jäähtymään. Älä hukkaa paistolientä!

2,5 dl Flora vispiä
2 rkl appelsiininkukkahunajaa

  • Vaahdota vispikerma löysäksi vaahdoksi.
  • Lisää appelsiininkukkahunaja ja vatkaa napakaksi vaahdoksi.

250 g tuoreita vadelmia
1 tuore persikka
appelsiininkukkahunajaa
mintun lehtiä


  • Lohko viimeinen persikka veneiksi ja jätä odottamaan koristelua.
  • Aseta ensimmäinen kakkupohja tarjoiluvadille. Levitä puolet vispikermasta alemman pohjan päälle. Jätä reilu 2 cm reunasta paljaaksi. 
  • Ripottele 2/3 persikan palasista ja puolet vadelmista kerman päälle.
  • Aseta päälle toinen kakkupohja ja paina kevyesti. Kerma ja muut täytteet tulevat lähemmäksi kakun reunaa.
  • Levitä loput kermasta kakun päälle. 
  • Ripottele persikan palat ympäri kakkua ja asettele persikan lohkot auringoksi kakun päälle. 
  • Ripottele vadelmat huolettomasti.
  • Valuta päälle persikoiden paistoliemi ja runsaasti appelsiininkukkahunajaa. Koristele mintun lehdillä.
  • Nauti.









tiistai 14. heinäkuuta 2015

Mansikka-ruusu kakku








Tein tämän kakun kavereideni tyttären nimiäisiin. Ihastuin Maku-lehdessä (4/2015, s.76)  olleeseen Victorian Sponge Cake -kakkupohjaan ja käytin tuota pohjaa tässäkin kakussa hieman muunneltuna.

Resepti ja ohjeet

Pohja

Uuni: 175 astetta

250 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
5 munaa
3,75 dl erikoisvehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl raastettua sitruunan kuorta

  • Valmistele kolme halkaisijaltaan 20 cm olevaa kakkuvuokaa. 
  • Mittaa rasva ja sokerit sekoituskulhoon. Mittaa kuivat aineet ja sitruunan kuori.
  • Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi.
  • Lisää munat yksi kerrallaan muna-sokerivaahtoon. Jos käytät yleiskonetta, kaavi kulhon reunoille jäänyt taikina keskelle kulhoa jokaisen "munan lisäyksen" välissä. Munien lisäämisen jälkeen olen lisännyt muutaman teelusikallisen kuivia aineita ja vatkannut taikinaa yleiskoneella kunnes taikina on kuohkeaa.
  • Lisää loput kuivat aineet ja kääntele joukkoon. Älä vaivaa, ettei taikinaan muodostu sitkoa.
  • Jaa taikina kolmeen kakkuvuokaan.
  • Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes kakku on kypsää. Kakku tuntuu kimmoisalta ja taikina irtoaa vuuan reunoista.

Täyte

4 dl Flora kuohua
2 tl ruusuvettä
5 rkl sokeria
puolikkaan vaniljatangon siemenet tai muutama pyöräytys vaniljamyllystä.

1 litra tuoreita mansikoita paloiteltuna (Jätä muutama mansikka koristelua varten!)

  • Pilko mansikat.
  • Vaahdota kuohukerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää ruusuvesi, sokeri ja vanilja. Vaahdota kuohkeaksi, napakaksi vaahdoksi ja tarkista maku. Lisää halutessasi ruusuvettä tai sokeria. Itse en pidä kovin makeasta, joten jotkut voivat kaivata lisää sokeria.

Kostutus

0,5 dl vettä
1 rkl sitruunan mehua
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

  • Kakkupohja on mehevä sellaisenaankin, eikä välttämättä kaipaa kostutusta. Sitruunavedellä valelu tuo kakkuun kuitenkin lisää makua. Jotkut saattavat kaivata kostutusliemeen lisää sokeria, joten tarkista maku ennen kostutusta.

Kakun kokoaminen

Kokoan kakun korkeaan "säädettävään" kakkuvuokaan, jotta reunoista tulee siistit ja tasaiset. Kokoaminen onnistuu myös ilman vuokaa, mutta lopputuloksesta tulee "rustiikkisempi", mikä ei kuitenkaan ole huono asia :). Ilman vuokaa koottuna täytyy kuitenkin varoa, etteivät täytteet tursua pohjien välistä lautaselle... Tähän auttaa se, että jättää mansikat isohkoiksi paloiksi ja upottaa ne täytteeseen, ennen toisen kakkupohjan laittoa. Näin mansikat "kannattelevat" kakkua. 

  • Jos käytät kokoamisessa vuokaa se kannattaa  vuorata leivinpaperilla, jotta kakku irtoaa siististi.
  • Kostuta ensimmäinen pohja ja pursota ruusukermaa n. 2-3 cm paksuiseksi kerrokseksi.
  • Ripottele mansikan palasia reilusti päälle. Upota mansikat ruusukermaan. (Vähentää täytteen pursuamista jos kokoat kakun ilman vuokaa)
  • Laita päälle toinen kakkupohja ja lisää ruusukerma ja mansikat. Lisää päälle viimeinen kakkupohja ja kostuta.

Kakun kuorruttaminen

Valkosuklaaganache

1 dl Flora kuohua
1 levy Panda valkosuklaata (130 g)


  • Lämmitä Flora kuohua kattilassa lähes kiehumispisteeseen.
  • Poista kattila liedeltä ja lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa. Anna suklaan sulaa ja seoksen jäähtyä hieman ennen kuin kaadat sen kakun päälle.
  • Kuorrute on hyvä kaataa pikku hiljaa kakun päälle ja auttaa kuorrutetta valumaan nätisti. Itselläni kävi tässä pieni "moka" kun kiireessäni kaadoin kuorrutteen nopeasti kakun päälle, enkä saanut kuorrutetta valumaan reunaa pitkin "tipoittain" niinkuin olisin halunnut. Tästä syystä on myös hyvä odottaa hieman, että kuorrute jäähtyy ja paksuuntuu. 

Koristeluun

  • mansikoita
  • ruusukermaa
  • mintun lehtiä
  • marenkeja
  • vaaleanpunaisia sokerihelmiä (Dr. Oetker)
  • vaaleanspunaista sokerikidettä (Dr. Oetker)