torstai 29. joulukuuta 2016

Aurajuustokakku viikunoilla





Erilainen juustokakku. Aura juustoa ja tuoreita viikunoita. Mausteisen lämmintä viikunahilloa ja tummaa ruiskeksiä. Loistava yhdistelmä illan istujaisten herkutteluun!


Tämän kakun idea pulpahti mieleeni yhtenä iltana nukkumaan mennessä. Niin kuin suuri osa muistakin leivontaideoistani. Tämä oli kuitenkin niin innostava, että oli noustava sängystä kirjoittamaan idea ylös ja pois mielestä :D. 

Pohdiskelin, mitä tarjottavaa tekisin jouluna, mitä haluaisin itse syödä ja mikä olisi hyvää. Varsinaisen joulupöydän herkut olivat selvillä, mutta mietin iltoja. Halusin juustoja. Sitten mieleeni muistui viime joululta ihana makuyhdistelmä - aurajuusto ja viikunahillo. Tästä ajatuksesta idea lähti muovautumaan. 

Olin jo pitkään miettinyt ruiskeksejä, joiden reseptiin törmäsin tekiessäni taustatyötä SM-kisakakkuun. Tähän nuo ruiskeksit sopisivat varmasti hyvin. Viikunahilloon halusin monitahoisemman maun, siksi mausteet ja sitrukset. Tuoreet viikunat paitsi näyttävät hyvältä koristelussa myös täydentävät ja raikastavat makujen kokonaisuuden.
Illanistujaisia järjestellessä on kuitenkin paljon muutakin puuhaa, joten kakusta tulee hyvä vaikka oikaisisit hieman ja käytät kaupan viikunahilloa ja täysjyvä diggestiveä. Ja gluteenittoman kakusta saat tietenkin käyttämällä gluteenittomia keksejä ;).

Ruiskeksien ohjeen nappasin Kaisa Isotalon ja Raija Kuittisen Kotiruokaa -kirjasta. Puolitin ohjeen ja oikaisin keksien muotoilussa. Olen laiska kaulimaan ja päätin pyöreiden renkuloiden sijaan tehdä viistoja neliönmuotoisia keksejä, jolloin taikinaa ei tarvitsisi kaulia kuin kerran. Keksitaikina on todella murenevaa! Itse kaulin taikinan, leikkasin pitsaleikkurilla kaulitun taikinan kahteen suuntaan, jolloin sain viistoja neliöitä keksejä. Repaleiset sivut painelin kokonaisiksi kekseiksi. Nämä ei niin hienot keksit voi mainiosti murentaa kakun pohjaan ja fiinimmät versiot säästää tarjoiluun. Ja tietysti saa hyvän syyn maistaa keksejä kun eivät ole "tarjoilukelpoisia" ;). Ruiskeksin paistamisessa vaaleampi lopputulos on maultaan miedompi. Tummempi väri tuo makuun lisää paahteisuutta. Tähän kakkuun vaaleampi paisto on parempi, ettei rukiin maku hallitse.

Itse lisäsin keksejä kakun koristeluun, mutta huomasin, että kakku näytti kauniimmalta ilman niitä. Tämä oli sinänsä harmi, koska en ottanut kakusta kuvia ilman keksejä... Ja kakkua maistellessa minä en kaivannut keksiä sen enempää kuin pohjassa oli, mutta siskoni mielestä "lisä keksi" oli hyvä.

Ruiskeksit

100 g voita
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl ruisjauhoja
1,25 dl vehnäjauhoja

  • Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. 
  • Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi ja lisää voi-sokerivaahtoon. 
  • Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa hetki. 
  • Kauli taikina ohueksi levyksi. 
  • Leikkaa pitsaleikkurilla viistoja neliönmuotoisia keksejä n. 6x6 cm. 
  • Pistele keksejä haarukalla ja paista 200 asteessa n. 15 min.


Viikunahillo

n. 3 dl

250 g kuivattuja viikunoita
3 dl vettä
0,5 dl fariinisokeria
1 tähtianis
2 kanelitankoa
4 neilikkaa
0,5 sitruunan kuori raastettuna
1 klementiinin kuori raastettuna
0,5 klementiinin mehu

  • Kuutioi viikunat pieneksi. 
  • Lisää kaikki muut ainekset kattilaan paitsi klementiinin mehu ja keitä keskilämmöllä kunnes viikunat pehmenevät ja seos sakenee. 
  • Lisää klementiinin mehu.
  • Poimi tähtianis ja kanelitanko pois seoksesta. Ja mahdollisesti myös neilikat jos löydät ne ;). Neilikat eivät kuitenkaan hillossa haittaa, koska seuraavaksi surautat seoksen sileäksi sauvasekoittimella. 
  • Purkita hillo huolella pestyihin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin. Anna jäähtyä ja säilö kylmässä.


Aurajuustokakku viikunoilla

100 g ruiskeksejä
25 g voita
3 rkl viikunahilloa
2 dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
140 g Valio Aura juustoa
2 liivatelehteä
2 rkl maitoa

  • Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 16 cm irtopohjavuuan pohjan ja reunan väliin. 
  • Leikkaa leivinpaperista reilu 10 cm korkea suikale, jolla vuoraat vuuan reunat. Sipaise hieman voita vuuan reunaan, niin leivinpaperi pysyy paremmin paikoillaan. 
  • Murskaa keksit karkeaksi rouheeksi. 
  • Sulata voi ja sekoita keksimurujen kanssa. 
  • Painele keksimuru vuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen pakkauksen ohjeen mukaisesti. 
  • Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää tuorejuusto. Vatkaa tasaiseksi. 
  • Murustele sekaan Valio Aura juusto. Jätä pieni nokare talteen koristelua varten! Sekoita.
  • Sekoita pehmenneet liivatelehdet kuumennettuun maitotilkkaan. 
  • Sekoita liivateliuos ensin pieneen osaan täytettä ja sitten yhdistä loppuun seokseen. Näin vältyt liivaterihmojen muodostumiselta. 
  • Levitä viikunahilloa ohuesti pohjan päälle (Käytin itse ruokalusikkamittaa 15 ml). 
  • Kaada juustotäyte viikunahillon päälle. Tasoita tasaiseksi nuolijalla. 
  • Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.


Koristelu ja tarjoilu


6 tuoretta viikunaa
Viikunahilloa
3-4 rkl hunajaa
0,5 klementiinin mehu
30 g Valio Aura juustoa

  • Sekoita 3 rkl viikunahilloa hunajan ja klementiinimehun kanssa juoksevaksi kastikkeeksi. 
  • Kaada kastike kakun päälle. Jätä tilkka ripoteltavaksi viikunoille! Anna kastikkeen valua hieman kakun reunojen yli. 
  • Kuutioi ja/tai puolita viikunat. 
  • Asettele runsaasti viikunoita kakun päälle. Jätä osa tarjoiluun. 
  • Murustele Valio Aura juusto kakun päälle. 
  • Aseta tarjoilua varten erillisiin astioihin loput viikunalohkot ja viikunahillo sekä ruiskeksejä.
  • Kakku on parhaimmillaan hieman lämmenneenä.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Mausteinen mutakakku







Mausteinen mutakakku yhdistää joulun makeat maut yhdeksi herkuksi - suklaata ja piparkakkuja. Ja tää on oikeesti helppo tehdä. Ainekset sekaisin ja uuniin :D. Ja on vielä gluteenitonkin! 

Parhaimman - ja mutaisimman - tuloksen saat käyttämällä Maizenaa tai gluteenitonta jauhoseosta. Jos käytät tavallisia jauhoja, lyhennä paistoaikaa 5 minuutilla.

Jos teet kakkua keliaakikolle, muista gluteenittomien jauhojen lisäksi myös gluteenittomat piparit! Suklaatkin täytyy syynätä tarkkaan. Jotkin suklaat saattavat sisältää jäämiä vehnästä ja nämä suklaat eivät käy herkille keliaakikoille. Itse olen käyttänyt Pandan ja Brunbergin tummia suklaita tehdessäni suklaisia gluteenittomia leivonnaisia. 

Kehittelin tämän reseptin hetken mielijohteesta jo muutama vuosi sitten. Nyt resepti pääsee oikeuksiinsa vielä paremmin kun yhdistin koristeluun granaattiomenan ja piparkakut. Piparkakut rouskuvat kivasti ja koristelusta saa omanlaisensa käyttämällä haluamiaan pipareita, jotka nekin voi halutessaan koristella ;). Granaattiomenan "poksahdus" raikastaa makuja ja täydentää jouluisen makuelämyksen.

Ohje löytyy myös Dr. Oetkerin Leivo ja koristele Kultaisesta joulukalenterista luukusta 19.


Kakku


4 kananmunaa
1 dl sokeria

2,5 dl Maizenaa
2 tl leivinjauhetta

200 g voita
200 g tummaa suklaata
3 tl kanelia
1,5 tl vastajauhettua kardemummaa
10 pyöräytystä vaniljaa myllystä (Dr. Oetker)

  • Leikkaa leivinpaperista pyöreä palanen, joka on hieman pienempi kuin 24 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Voitele vuoka ja aseta leikkaamasi leivinpaperinpala pohjalle. Voitele myös leivinpaperi.
  • Sulata voi ja suklaa miedolla lämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Lisää mukaan myös mausteet. Anna jäähtyä.
  • Sekoita ja siivilöi kuivat aineet keskenään.
  • Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi.
  • Lisää suklaa-voi seos vuorotellen jauhojen kanssa muna-sokerivaahtoon. Sekoita varoen tasaiseksi.
  • Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla 200 asteessa enintään 20 minuuttia. Kakku saa olla kunnolla hyllyvää!
  • Anna kakun jäähtyä vähintään tunti ennen koristelua ja tarjoilualustalle siirtämistä. Kakun alla oleva leivinpaperi helpottaa siirtämistä ja pitää kakun kasassa.

Koristelu


2,5 dl kuohukermaa
vaniljaa myllystä (Dr. Oetker)

Piparkakkuja 
Granaattiomenaa
Kultaisia helmiä tai koristerakeita (Dr. Oetker)

  • Vaahdota kerma kuohkeaksi. Rouhi sekaan vaniljaa myllystä. 
  • Lusikoi kerma kakun päälle.
  • Ripottele granaattiomenan siemeniä runsaasti kakun päälle.
  • Upota piparkakut huolettomasti kerman pintaan.
  • Viimeistele koristelu ripottelemalla kultaisia koristeita kakkuun.
  • Nauti höyryävän glögin kanssa .
Vinkki! Piparit kannattaa tökätä kermaan korkeintaan pari tuntia ennen tarjoilua etteivät ne ehdi pehmentyä. Huomasin, että seuraavana päivänä piparit olivat ihan löysiä. Tätä ongelmaa ei tietenkään ole jos koko kakku syödään kerralla ;). Vaihdoin uudet piparit seuraavan päivän tarjoiluun. Granaattiomena säilyttää raikkautensa kakun päällä useammankin päivän. 







keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kakunkoristelun SM-kisat




Kuva: Messukeskus Helsinki, Johanna Suni


Kakkuharrastukseni huipentui viime viikonloppuna kun voitin kakunkoristelun SM-kisat! Ihan mahtavaa! En oo vieläkään oikein sisäistänyt tapahtunutta :D. Tässä postauksessa käyn läpi tuntojani alkaen siitä hetkestä kun sain tietää pääseväni finaaliin ja päättyen siihen kun kuulin voittaneeni :). Kerron myös "kakkufilosofiani", koska tämän kakun tekemisessä se erityisesti korostui.


Finaaliin pääsy


Viime vuonnakin osallistuin kisaan, mutta tuolloin en päässyt mukaan finaaliin. Jännäsin kuitenkin kaverini Millan puolesta, joka silloin ylsi finaaliin saakka.

En osannut päättää, mitkä kakkukuvat lähettäisin kilpailuun. Onneksi siskoni auttoi, koska hänen suosikkinsa lopulta vei minut finaaliin :D.

Tämä sininen "Talvikakku" vei minut finaaliin.

Olin juuri perheeni kanssa leikkipuistossa kun sain sähköpostin kisan järjestäjältä, Unelmakakuilta. WUHUU! Ihan mahtavaa! Tieto finaaliin pääsystä oli jo voitto! Siellä mä hypin ja loikin ympäri leikkipuistoa :D.


Kisakakun suunnitteleminen ja harjoittelu


Tästä alkoikin armoton suunnittelu ja pähkäileminen. Päätin kuitenkin pitäytyä omassa tyylissäni tehdä kakkuja - nakukakut ja dripcake tyyliset kakut ovat mun juttuni. Toki teen myös muunlaisia kakkuja, mutta nuo kakut ovat lähinnä minua itseäni.

Jo alussa päätin, että en tee sinivalkoista kakkua ja teeman (Suomi 100 vuotta) tuon esille makuina ja kakun ulkonäkö tukee sisältöä. Tässä kohdin on hyvä kertoa kakkufilosofiastani eli siitä, mitä pidän kakun teossa tärkeänä.

Aloitan kakun suunnittelun aina maku edellä. Haluan, että kakun ulkonäkö ja maut tukevat toisiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kakun koristeena on samoja raaka-aineita kuin täytteessä on käytetty. Näin sitä tietää heti, mitä on syömässä - ainakin suurinpiirtein ;). Sokerimassalla tehtävät teemakakut luonnollisesti poikkeavat tästä ajatuksesta. Pidän myös siitä, että kakun syöminen on monipuolinen elämys - niin makuina kuin rakenteina. Haluan, että maut erottuvat selvästi ja marjat ja hedelmät maistuvat itseltään. En pidä yltiömakeista kakuista. Erilaiset suutuntumat tuovat lisää mielenkiintoa kakun nauttimiseen. Parhaissa kakuissa on mielestäni aina jotain kermaisen pehmeää esim. mousse, kuohkea ja maukas pohja ja jotain pureskeltavaa, kuten pähkinämurut, suklaarouhe tai jotain muuta, jossa hampaat pääsevät töihin.

Inspiraatio finaalikakkuun lähti luonnosta ja siitä, mitä itse pidän suomalaisina makuina. Ruis ja ruisleipä ovat suomalaisuuden ydintä - tai ainakin näin itse ajattelen. Ruis tulisi varmasti olemaan kakussa jotenkin esillä. Pidän itse marjastamisesta, joten oli luonnollista, että käyttäisin kakkuun marjaa. En kuitenkaan halunnut käyttää mustikkaa, koska se tuntui liian tutulta ja halusin erottua joukosta. Puolukka tuli seuraavaksi mieleeni ja siihen pariksi sopisi kinuski.

Ruis edustaisi suomalaista kestävyyttä ja sitkeyttä. Ruispuolukkapuuro on vanha perinneherkku samoin kuin puolukasta tehtävä vispipuuro. Puolukka on naapurimaamme Ruotsin kansallismarja ja kinuskin toi Suomeen Karl Fazer Pietarista 1890- luvun tienoilla. ( Lähde 1)  Tässä ovat maat, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet historiassamme ja näin suomalaisuuden synnyssä. Nyt ne tulisivat esille myös makuina kakussa.


Ensimmäinen harjoituskakku




Toinen harjoituskakku. Tässä kokeilin karamellipurjetta. Purje näyttää kivalta ja varmasti käytän ideaa vielä jossain toisessa kakussa. Ruismysli kakun päällä on superhyvää!


Epätoivo juuri ennen kisoja


Makuyhdistelmän onnistuminen ei ollut itsestään selvää. Tein kolme harjoituskakkua, joista viimeinen oli täysi katastrofi... Tätä katastrofikakkua maistoin perjantai-iltana ennen sunnuntaista kisaa ja vajosin... Mitä mä teen! En saanut makuyhdistelmiä kohdalleen. Rukiin käyttö makeassa leivonnassa ei ole niin helppoa. Koostumuksesta tulee helposti tiivis ja mausta tunkkainen. Puolukan makua en meinannut millään saada tarpeeksi. Halusin, että se maistuisi kakussa kunnolla eikä hukkuisi kinuskin makeuteen.

Lauantai aamuna kun oli aika leipoa "se kakku" ajattelin, että joskus yksinkertaisuus toimii parhaiten. Kokeilin vielä puolukka"moussea". Vatkasin kerman, lisäsin puolukkapyreetä ja aavistuksen sokeria - TÄYDELLISTÄ! Miksi olinkin kokeillut niitä muita vaihtoehtoja... Puolukkamoussen lisäksi laitoin täytteeksi vaniljakermaa, joka pehmittäisi puolukan happamuutta - aivan kuin maito vispipuuron kanssa.

Testikakuissa olin tehnyt pohjan aina osittain tai kokonaan ruisjauhoista. Maku oli kaikissa hyvä, mutta rakenteessa oli parannettavaa. Päätin tehdä pohjan kokonaan vehnäjauhoista, jolloin rakenne pysyisi kuohkeana ja puolukan maku tulisi parhaiten esille. Käytin isomummin raparperipiirakkareseptiä, mutta käytinkin siihen puolukoita. Ruismysli oli kakun välissä tuomassa rukiin makua ja rouskuvaa suutuntumaa. Käyttäisin ruismysliä myös kakun koristeena. Kinuskin tein nykytrendin mukaan suolaisena.

Koristeluun käyttäisin agar agar "puolukoita" (Näistä yritän tehdä oman postauksen myöhemmin. Siinä kävi pari kämmiä kun yritin yön tunteina mahdottomia... Jäljet sopisivat Halloween kauhutarinoihin...), ruismysliä, voikreemiä ja väliin tullutta vanilja"moussea", sokerimassasta tehtyjä palluroita ja komeuden kruunaisi karamellista tehty purje. Karamellipurje oli riskialtis, koska kisakeittiössä oli käytössä vain mikro. Kotikeittiössä karamellipurje onnistui, mutta nyt oli haasteena pitää karamelli juoksevana kisan alkuun asti.... Ja sitten vielä isomaltoosista tehtyjä "kuplasokerilevyjä", jotka värjäisin vihreäksi kuvastamaan puolukan varpuja. Karamellipurje kuvastaisi Suomineitoa.


Kisapäivän aamu


Aloitin keittämällä kinuskin. Osan säästin kakun päälle ja osan käytin maustamaan sveitsiläistä marenkivoikreemiä, jota käyttäisin kakun kuorrutteena. Sitten oli karamellin vuoro. Karamelli piti keittää 150-160 asteiseksi, jotta se jähmettyisi ja pysyisi muodossaan. Olin testannut sen aiemmin ja se toimi hyvin. Karamellia keitellessäni päätin ottaa koko isomaltoosipurkin mukaani jos jokin menisi pieleen...

Mieheni lähti mukaani Messukeskukseen toimiakseen apulaisenani kisatilanteessa.

Nyt se alkaa!


Juuri ennen kisan alkua.


Yksi mun "rokkistaroistani", Kari Aihinen, toimi kisojen juontajana ja yhtenä tuomareista. Koita siinä nyt keskittyä kun tähdet vilisee silmissä ;). Ja yksi kakkujumalistani Marjo Moilanen Marjon Herkkukakusta toimi myös tuomarina. En missään nimessä halunnut nolata itseäni heidän silmissään. Kun kisa sitten viimein alkoi kaivoin termarin esiin ja aloin kaivaa karamellia ulos purjetta varten. Huomasin heti, että kaikki ei ollut kunnossa. Karamelli oli aivan liian tummaa ja voi oli erottunut. Maistoin karamellia ja se maistui kitkerälle. En voisi käyttää sitä. Onneksi minulla oli varasuunnitelma. Päätin sulattaa isomaltoosia. En kuitenkaan päässyt heti mikrolle, koska se oli varattuna. Siirryin seuraavaan kohtaan tehtävälistassani eli sokerimassapalloihin. Työstäessäni sokerimassaa päässäni alkoi pyöriä ajatus, että taas teen isomaltoosipurjeen... ei mitään uutta ja innovatiivista, jota karamellipurje olisi ollut. Petyin.

Kun pääsin kaatamaan isomaltoosin silikonimatolle niin matto kupruuntui ja isomaltoosi ei levinnyt haluamallani tavalla matolle... Ääääh! Purje ei meinannut myöskään millään irrota ja pirstoutui heti. Taas purje pilalla. Sitten meinasi iskeä paniikki - en saisi kakkua tarjolle... Onneksi tein tehtävälistan, turvauduin siihen ja jätin isomaltoosin viimeiseksi. Vieressäni oleva mieheni myös rauhoitti minua pelkällä läsnäolollaan :). Siirryin tekemään agar agar puolukoita. Ja se vasta olikin hauskaa hommaa! Vaikka käteni meinasivatkin täristä kahden purjeen epäonnistuttua niin silti minulla oli hauskaa kun pudottelin pieniä puolukkapyree-agar agar tippoja pipetillä öljyyn. Rentouduin kun yleisö tuli ihmettelemään ja kyselemään, mitä teen ja sain "höpistä" paniikin pois päästäni.

Lisäpaineita toi vielä kun Marjo näki tehtävälistaan tekemäni mallipiirroksen kakusta ja tuumasi, että "Sulla on selvästikkin tulossa dripcake -tyylinen kakku. Odotan innolla lopputulosta." Iiik! :D. Pitikin mennä piirtämään se kuva ja nyt tuomarit osaisivat odottaa jotain purjetta!

Agar agar puolukat onnistuivat hienosti. Onnistumisesta rohkaistuneena jatkoin kakun kuorruttamiseen ja suolakinuskin valuttamiseen. Pursotin vielä hieman voikreemiä ja vaniljamoussea kakun reunoille ja vilkaisin kelloa - nyt oli pakko alkaa purjeen tekoon jos meinasin saada kakkuun näyttävyyttä.

Olin jo kävelemässä mikrolle kun hetken mielijohteesta käännyinkin takaisin. En halunnut kirkasta purjetta ja olin päättänyt etten käyttäisikään valmiita nonparelleja purjeen koristeluun. Ripautin kultakimalletta isomaltoosin sekaan joka toisi lisää näyttävyyttä ja sopisi hyvin myös kakun värimaailmaan. Tällä kertaa osasin varautua silikonialusen kupruuntumiseen. Mieheni keksi myös täyttää muotoilussa apuna käyttämäni pullot kylmällä vedellä, jolloin massa jäähtyisi hieman nopeammin ja matto ei tarttuisi kiinni pulloihin niinkuin ensimmäisellä kerralla. Nyt purje onnistui hyvin ja ehdin takerruttaa siihen hieman myös ruismysliä.

Seuraavaksi piti tehdä kuplaisomaltoosit kahden silikonimaton välissä. Ajatuksien myllertäessä kaadoin isomaltoosin kuitenkin lautaselle liiallisen ripauksen kera vihreää tomuväriä... Synkistyin taas. Levitin kuitenkin vihreääkin vihreämmän isomaltoosin matolle ja venytin siitä pieniä purjeita. Harmittelin kun olin käyttänyt niihin aikaa ja aloin tekemään kuplasokeria isomaltoosista. Viimeisillä minuuteilla tajusin, ettei kuplaisomaltoosista tulisi mitään, koska se ei "kuplautunut" vaan kasaantui isoiksi lammikoiksi mattojen väliin kupruuntumisen takia. Joutuisin käyttämään ne "Hulkin-vihreät" purjeet...Onneksi viimeistelyä tehdessäni hoksasin pölyttää kultakimalletta supervihreiden pikkupurjeiden päälle ja väri tasapainottui. Viimeiset voikreemit, agar agar puolukat, sokerimassapallot ja myslit kakkuun -  aika lopussa! Huhhuh! Olipahan kokemus. Niin monta asiaa oli mennyt pieleen, Lupasin itselleni, että tavoitteeni on täynnä jos itse olen kakkuun tyytyväinen ja nyt olin. Ihme kyllä kaikista epäonnistumisista huolimatta.


Viimeistelyt käynnissä. Päädyin viskomaan liukkaat "puolukat" summittaisesti kakkuun pinseteillä piipertämisen sijaan.


Valmis kakku. Esillelaitossa kokonaisuus oli tärkeää. Koivusta sahattu "lautanen" oli täydellinen luonnosta inspiraationsa saaneelle kakulle.

Tulosten julkistaminen


Tuomarit alkoivat pian maistelemaan kakkuja enkä ehtinyt nähdä muiden kilpailijoiden töitä valmiina. Olin kuitenkin mikrolla juoksujen aikana nähnyt niin upeita luomuksia valmistumassa, että en antanut itselleni lupaa edes ajatella voittamista. Jos olisin itse tyytyväinen kakkuuni se riittäisi minulle.

Tuomarit vetäytyivät miettimään päätöstään ja yleisö pääsi ihmettelemään valmiita kakkuja myös sisältä. Tuloksen odottaminen ei edes jännittänyt, koska sain koko ajan jutella jonkun kanssa. Toiseksi olin lähes varma, että toinen ihastelemistani töistä voittaisi. Moni yleisöstä kuitenkin kehui kakkuani ja kertoi sen olevan hänen suosikkinsa. Tämä lämmitti mieltäni suuresti, joten kiitos siitä :).

Kilpailun tulos mentiin kuulemaan, kakkujen kera, isommalle lavalle. Siellä me kilpailijat seisoimme rivissä kakkujemme edessä ja kuuntelimme kun Kari Aihinen kertoi päätöksen muodostumisesta. Kuuntelin mielenkiinnolla päätökseen vaikuttaneita tekijöitä. Aihinen osasi myös pitää tunnelman rentona heittämällä pari vitsiä väliin ;). Kun voittaja ilmoitettiin, en edes tiennyt kuka oli kilpailija numero viisi. Olin jo taputtamassa onnelliselle voittajalle kunnes nimeni sanottiin. Siis mitä! Minä!? Ei oo totta! Vieressäni ollut kilpailija sanoi leikillisesti, että "Noh, mene nyt sinne eteen" kun seistä jökötin vaan siinä paikallani :D.

Olin niin yllättynyt ja häkeltynyt, etten osannut kunnolla edes nauttia tilanteesta ja vaikutin varmaan ihan puulla päähän lyödyltä. Mutta pääsinpäs halaamaan mun rokkistaraani! ;D




Puulla päähän lyöty :D.


Loppufiilistelyt


Kakunkoristelun SM-kisat olivat huikea kokemus. Oli niin siistiä päästä mukaan. Kilpailuhenkinen kun olen niin toki halusin voittaa, mutta olen myös realisti. Aina löytyy osaavampia tekijöitä. Jo alussa päätin, että ihan sama kuka voittaa, mä pääsin finaaliin! Asetin kuitenkin itselleni henkilökohtaisen tavoitteen - halusin olla tyytyväinen tekemääni kakkuun. Se oli tärkeintä.

Tällä kertaa mun abstraksti taidekakkuni miellytti tuomareita. Kaikkien finalistien kakut olivat upeita ja kertoivat tekijänsä osaamisesta. He kaikki ansaitsivat paikkansa finaalissa. Vaatii paljon, että saa aikaan niin mahtavia töitä niinkin rajallisessa ajassa. Tällä kertaa onni ja tuomareiden mieltymykset suosivat minua.

Kiitos.




Lähde 1  http://www.fazer.fi/kahvilat-ja-leipomot/fazer-cafe/artikkelit/tasta-kaikki-alkoi/

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Marianne-kakku





Kuohkea suklaakakku "Marianne-juustokakku"-täytteellä. Kuorrutteena minttusuklaakastike ja päällä valikoima Fazerin minttusuklaita ja tietenkin Marianne-keksejä. Herkkua!

Leivoin tämän kakun kaverini kolmekymppisille viime keväänä. Täyte oli oikea hitti! Ihan superhyvää! Keksin palaset ja Marianne-rae tuovat kivaa rousketta suutuntumaan.

K-ruoka lehdessä oli keväällä Marianne juustokakun ohje. Muokkasin kakusta oman versioni. Pohjassa käytin tavallisen sokerikakkupohjan luottoreseptiäni, josta tein nyt suklaisewn version.

Tuo resepti ei oikeastaan ole edes resepti vaan "kaava". Tällä kaavalla kakkupohja onnistuu aina - täydellisesti. Ja ihan oikeasti - aina. Nappasin "ohjeen" Masterchef Suomen yhdestä jaksosta, jossa leivottiin kakkuja. Siellä eräs kilpailija käytti kyseistä kaavaa kakun tekemiseen ja kertoi saaneensa ohjeen eräältä kondiittorilta. En siis ota kunniaa kaavan keksimisestä ;).

Resepti ja ohjeet


Täydellinen kakkupohja

Tämä ohje toimii ihan kaikissa kakuissa ei vain Marianne-kakussa. Toimii loistavasti myös gluteenittomista jauhosekoituksista tehtynä!

Munien paino grammoissa x 0,7 = sokerin määrä grammoina ja jauhojen määrä grammoina
Leivinjauheen määrä: 
1-2 munaa, 0,25 tl leivinjauhetta
3-4 munaa 0,5 tl leivinjauhetta
5-7 munaa 1 tl leivinjauhetta
8-10 munaa 1,5 tl leivonjauhetta

Suklaakakun saat kun korvaat osan jauhoista leivontaan tarkoitetulla kaakaojauheella. Suhde on 5 g kaakaojauhetta/muna.

Marianne-kakun pohja

Uuni: 175 astetta


Halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuoka
4 kananmunaa
20 g kaakaojauhetta + vuuan jauhottaminen
0,5 tl leivinjauhetta

  • Pingota leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuuan reunan ja pohjan väliin. Voitele vuoka. Jauhota kaakaojauheella.
  • Riko ja puunnitse munat vatkausastiaan. Kerro munien grammamäärä kaavan mukaisesti 0,7 ja saat sokerin määrän. Punnitse sokeri munien kanssa vatkauskulhoon. Vaahdota kuohkeaksi. Varo vaahdottamasta liikaa. Vaahdotus on sopiva kun vatkaimesta putoava taikina muodostaa juuri ja juuri kuvion kulhossa olevan taikinan pintaan. Jos vatkaat liikaa kakku lässähtää.
  • Punnitse ensin tarvittava määrä kaakaojauhetta ja vähennä tämä määrä tarvittavasta jauhojen määrästä. Sekoita sekaan leivinjauhe. Siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon ja sekoita varoen tasaiseksi.
  • Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 30-35 min. riippuen uunisi tehokkuudesta. Kakku on kypsää kun se irtoaa reunoilta ja/tai tuntuu kimmoisalta. 
  • Anna kakun jäähtyä täysin ennen leikkaamista ja täyttöä. 
Vinkit! Voit tehdä kakun jo edellisenä päivänä. Kakkupohja sopii myös pakastettavaksi. Rakenne ei kärsi.


Täyte

2/3 pss Marianne rakeita
0,5 pkt Marianne keksejä ( n.175 g)

4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

0,5 tl piparminttu-uutetta (esim. Steenbergs. Saa Luontaistuotekaupoista, esim. Life)
0,5 dl sokeria

2 rkl maitoa
2 liivatelehteä

  • Rouhi Marianne rakeet karkeaksi rouheeksi. Jos pidät pienemmästä rouheesta voit käyttää suoraan Marianne-crush pussillisen.
  • Rouhi Marianne keksit karkeaksi rouheeksi. Käytä tähän veistä. Monitoimikoneet jauhavat keksit liian pieniksi. 
  • Yhdistä ja jätä odottamaan.
  • Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöinen tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi.
  • Lisää täytteeseen sokeri ja piparminttu-uute.
  • Lisää pehmentyneet liivatelehdet kuumaan maitoon ja sekoita. Ota muutama kauhallinen täytettä erilliseen kulhoon ja sekoita siihen liivate-maito seos. Yhdistä liivatetta sisältävä täyte loppuun täytteeseen. Näin tekemällä vältät "liivaterihmojen" muodostumisen.


Kostutus

1,5 dl maitoa
2 rkl kaakaojuomajauhetta


Kakun kokoaminen

  • Vuoraa käyttämäsi kakkupohjan reuna leivinpaperisuikaleella, jonka korkeus on reilu 10 cm. Näin saat koottua korkean kakun ja reunasta tulee siistimpi. Kokoa kakku suoraan tarjoiluastiaan tai kakkualustalle.
  • Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Käytä osat käänteisesti, päällisestä tulee pohja ja pohjasta päällinen.
  • Aseta alimmainen kakkupala renkaan sisään, kostuta ja laita päälle puolet täytteestä. Laita keskimmäinen kakkupala - kostuta - loppu täyte. Päälle viimeinen kakkupala ja kostuta.
  • Käännä mahdollisesti reunasta yli tulleet leivinpaperinpalat kakun päälle ja laita rengasvuuan pohja ja paiston aikana käytetty leivinpaperi kakun päälle "kanneksi". Näin saat tasaisemman kakun. Voit laittaa vaikka jotain kevyttä päälle painoksi, esim. rahkapurkki tms.
  • Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. 

Kuorruttaminen ja koristelu

Minttusuklaakastike

1 dl vispikermaa
30 g tummaa suklaata 
70 g minttukrokanttisuklaata
15 g voita

  • Laita pilkottu suklaa ja vispikerma paksupohjaiseen kattilaan. Sekoittele ja anna sulaa miedolla lämmöllä. Kun suklaa on sulanut, poista kattila liedeltä ja sekoita sekaan voi. Jos käytät suolatonta voita lisää hippunen suolaa kastikkeeseen. 
  • Anna kastikkeen hieman jäähtyä ennen kuin kaadat sen kakun päälle. Voit kaataa kastiketta ensin keskelle vähitellen ja lusikan avulla valuttaa kastiketta kakun reunoja pitkin.

Koristeluun

  • Marianne keksejä
  • Fazermint-konvehteja ja/tai patukoita
  • Pätkistä paloina ja patukoina
  • Marianne rakeita
  • Tummasuklaa hippuja

torstai 16. kesäkuuta 2016

Pannarikakku mökillä



Mietitkö jo, mitä tarjota juhannuspöydässä jälkiruokana? Tässä vaihtoehto, joka onnistuu ilman uunia. Liesikään ei ole välttämätön! Tarvitset vain nuotion ja valurautapannun ;).

Juhannuksena meidän pöydässä pitää olla kakku. Lapsena juhannus vietettiin monesti pohjoisessa isovanhempieni luona. Siellä mummin kanssa leivottiin mansikkakakku sen kummempia kursailematta. Mansikoita ja kermaa väliin, sama satsi päälle. Porukkaa oli yleensä sen verran paljon, että piti olla nopea, muuten jäi ilman kakkua! Tämän kakun voit valmistaa silmämääräisesti syöjämäärän mukaan ;).

Pannarikakku


Reissun päällä ilman keittiötäkin voi leipaista kakun kun käyttää vähän mielikuvitusta. Tavalliset mökkivälineet riittävät tämän kakun tekemiseen vallan mainiosti. Et tarvitse edes uunia! Etkä välttämättä liettäkään! Grillinuotio ja valurautainen paistinpannu on loistovaihtoehto pannukakkujen paistamiselle.

Kuvan kakku on meidän juhannuskakkumme viime vuodelta. Kuvan versio on gluteeniton, mutta sama ohje käy myös tavallisille jauhoille. Marjat ovat niitä, mitä Pellon S-marketista sattui tuolloin löytymään ;). Jos haluat päästä helpolla - tai mökkivälineistäsi ei löydy vispilää - laita väliin Valion vaniljarahkaa!

Resepti


4 dl jauhoja (vehnäjauhoja/gluteenitonta jauhoseosta)
3 rkl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
3 dl maitoa 
2 kananmunaa
3 rkl öljyä tai voita

1 prk kermaa, kuohua tai vispiä, maitopohjaista tai kasvirasvaa, ei ole niin justiinsa ;)
250 g rahkaa (pehmeän kanssa et tarvitse niin palon sokeria)
0,5 vaniljatankoa (jotain luksusta!)
2 rkl sokeria
Mansikkahilloa
Marjoja 

Ohje

  • Sekoita kuivat aineet keskenään.
  • Lisää kananmunat ja maito.
  • Sekoita tasaiseksi.
  • Paista pannulla kypsäksi. Hyvällä paistinpannulla et tarvitse lainkaan rasvaa! Jos paistat valurautaisessa pannussa liekin päällä suosittelen käyttämään tilkan öljyä tai nokareen voita. Pannukakun voi kääntää kun pintaan nousseet ilmakuplat ovat suurimmaksi osaksi puhjenneet. Kurkkaa paistopintaa välillä, ettei pannnari tummu liikaa.
  • Anna pannukakkujen jäähtyä. Sillä välin ehdit huuhdella marjat (vaikka tunturilta tulvivassa lähdevedessä, kuten minä tämän kakun kohdalla ) ja vatkata kerman. Pilko isompia marjoja pienemmäksi.
  • Lado pannukakkuja, hilloa, kermarahkaa ja marjoja päällekkäin niin monta kerrosta kuin uskallat ;). 
  • Nauti kakusta ja kesästä ja ystävistä ;).


Alempana muita kakkuvaihtoehtoja juhannuspöytään.



Ohje julkaistu aiemmin blogissani täällä ->

Ohjeessa olevan valkosuklaaganachen voit jättää pois
ja laittaa kakun väliin ja päälle marjoja mielesi mukaan :).











Mansikka-raparperikakku


Raparperi ja mansikka ne yhteen soppii! En osannut päättää leivonko mansikkakakun vai raparperipiirakan niin yhdistin ne molemmat :D.

Ensimmäisistä raparpereista leivon aina raparperipiirakan isomummini reseptillä. Pari viikkoa sitten tämä hetki oli käsillä ja löysin kauppareissulla myös ensimmäiset mansikat. Sitten iski dilemma - mitä mä leivon! Tehenkö raparperipiirakan - niinkuin olin suunnitellut - vai hetken huumassa kauppareissulta mukaan nappaamistani mansikoista kakun? Hetken pohdittuani mieleeni nousi hullu idea... Yhdistän ne molemmat! Ja voi että ne maistuivat hyvältä yhdessä :D.

Resepti


4 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g voita

n. 1 litra paloiteltua raparperia

1 dl vettä
3 rkl sitruunan menhua
2 rkl sokeria

250 g Valion vaniljarahkaa
1 prk Vispikermaa
1 litra tuoreita mansikoita


Ohje



  • Valmistele kaksi halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuokaa. Pingota leivinpaperi pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoka.
  • Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Jos vaahdotat liikaa, pohjan mehevyys kärsii.
  • Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja hieman jäähtynyt sulatettu voi vuorotellen taikinaan.
  • Kaada taikina kakkuvuokiin.
  • Ripottele päälle raparperin palat.
  • Paista kakkuja 175 asteessa n. 35-40 min.
  • Anna pohjien jäähtyä kunnolla ennen täyttöä.
  • Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
  • Sekoita joukkoon vaniljarahka.
  • Kostuta kakunpalat vesi-sitruunanmehu-sokeri liemellä.
  • Levitä puolet rahkaseoksesta kakun täytteeksi.
  • Pilko puolet mansikoista kakun täytteeksi.
  • Laita loput rahkaseoksesta ja mansikoista huolettomasti kakun päälle. Koristele halutessasi tomusokerilla ja luonnon syötävillä kukilla esim. orvokki tai maahumalan kukka. Loppukesästä myös horsman kukat ovat saatavilla.
Helpommalla pääset kun paistat kakun uunipellillä piirakaksi (200 astetta n. 30 minuuttia), leikkaat sen puoleksi ja ladot täytteet väliin ja päälle. Jos haluat korkeamman kakun ja leikkaat piirakan neljään osaan, niin tuplaa täytteen ja mansikoiden määrät.


maanantai 16. toukokuuta 2016

30-vuotiaan överikakku


Överikakkua 30-vuotiaalle! Täyteläistä suklaakakkua täytteenä suolakinuskimoussea, suklaahippuja ja paahdettuja maapähkinöitä. Päällä suolakinuski-ganachea sekä suolakinuskilla maustettu sveitsiläinen marenkivoikreemi... Ja temperoidusta suklaasta tehdyt purjeet. Näistä oli siskoni syntymäpäiväkakku tehty.

Tämän tyyliset kakut on mun juttu. Näistä pidän eniten. Sokerimassakakutkin ovat kivoja, mutta nämä "överimäiset nakukakut" tuntuvat nyt eniten omalta - ainakin tällä hetkellä ;).

Mietin kakun tyyliä pitkään. Ajatuksissa oli musta kakku, jossa punaisia ja mustia ruusuja ja paljon mustaa kimalletta. Tai sitten "sugar scull" kakku yksityiskohtaisilla koristeilla. Sitten kysyin, mitä toiveita siskollani oli kakun maun suhteen ja suklaatahan sen olla piti :D. Sitten päähäni muodostui kuva "överikakusta", jossa olisi suuret kultaa kimaltelevat purjeet ja makuna snickers-tyylinen yhdistelmä.

Kakkupohjan tein lapsuutemme lempisuklaakakkua mukaillen. Äitimme leipoi usein "makaokakkua" kun olimme ipanoita. Makaon sijaan äiti käytti tuolloin O´boy -kaakaojauhetta. Pelkällä kaakaojauheella tehtynä kakusta tuleekin lasten suosikki ja aika makea, joten korvasin puolet kaakaojauheesta leivontaan tarkoitetulla kaakaojauheella (esim. Fazer cacao). Mausta tulee tummempi aikuiseen makuun. Vaihdoin myös sokerin fariinisokeriin, jolloin kakusta tuli entistä mehevämpi! Äiti leipoi kakun aina kuivakakkuvuokaan, mutta nyt halusin käyttää ohjetta täytekakkuun - ja kyllä se siihen sopikin loistavasti! Tästä taitaa tulla uusi suosikkini suklaakakkuihin :D.

Tässä siis tuunatun "Makaokakun" ohje

"Makao kakku"



200 g voita
2 dl fariinisokeria

3 kananmunaa

1 dl maitoa

3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojuomajauhetta
1 dl kaakaojauhetta (esim. Fazer cacao)
1 tl espressojauhetta
2 tl leivinjauhetta



  • Vaahdota voi ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Lisää munat yksitellen, vatkaten voi-sokerivaahtoon.
  • Lisää vuorotellen maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. 
  • Kaada voideltuun kuivakakkuvuokaan.
  • Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
Huomio: Ohje on kuivakakkuvuokaan. Jos haluat tehdä överikakun niin tuplaa ohje ja paista kakut kahdessa erässä, kahdessa 20 cm halkaisijaltaan olevassa irtopohjavuuassa 25 minuuttia. Näin saat neljä kakkupohjaa.

Kakku maistuu hyvältä sellaisenaan, mutta sopii mainiosti myös täytekakkujen pohjaksi. Etenkin jos pidät täyteläisistä suklaakakuista ;). 

Yksinkertaisemman överikakun saat käyttämällä kakun täytteenä ja kuorrutteena suolakinuski-ganachea, jonka ohjeen löydät täältä ->. Ripottele päälle paahdettuja maapähkinöitä ja Snickers- ja Mars -patukan palasia. Omnomnomnom...